Menestystarinoita ja elinvoimaa?

Edellisessä kirjoituksessani liikuttiin maapalloa ja koko ihmiskuntaa koskevissa, jopa kosmista mittakaavaa sivuavissa asioissa, joten tällä kertaa keskityn täysin toisenlaiseen, pienemmän mittakaavan aiheeseen. Nyt ollaan pääkaupunkiseudulla.

Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina 22.11.2022 pääkaupunkiseudun kauppakeskuksista ja niiden kävijämääristä. Otsikko kuului ”Kauppakeskusten menestystarina jatkuu” ja alaotsikossa sanottiin ”Näivettyminen ei näytä uhkaavan pääkaupunkiseudun kauppakeskusten elinvoimaa.” Artikkeli keskittyi tuomaan esille sen, kuinka kauppakeskuksissa yhä vaan riittää kävijöitä miljoonamäärin. Totta on, että näivettymisestä ei kävijämäärien valossa ole syytä puhua. Kysymys kuuluukin, voidaanko luvuista ja kokonaisuudesta vetää toisenlaisiakin tulkintoja ja johtopäätöksiä? Ja jos kyllä, niin minkälaisia.

Mielestäni tässä vallitsevassa taloudellisessa kurimuksessa olisi ollut kävijämäärää olennaisempaa keskittyä uutisoimaan siitä, missä kauppakeskuksissa on eniten myyntiä ja vielä tarkemmin, mikä näissä on myynnin määrä suhteessa kävijämäärään. Suomen pärjäämisen ja hyvinvoinnin sekä työpaikkojen säilyvyyden kannalta tärkeää on, että raha liikkuu ja sitä käytetään, ei se, että jokin kauppakeskus itsessään on olemassa – mahdollisesti lähinnä palvellakseen notkujia ja ajanviettäjiä. Tai että ostava kansanosa ei jostain syystä löydä tai ei halua tulla tällaiseen (ostos-/) kauppakeskukseen. Palataan tähän tekstissä myöhemmin.

Helsingin Sanomain artikkelin yhteydessä oli lista, johon oli valittu 10 suurinta kauppakeskusta pääkaupunkiseudulla kävijämäärän mukaan mitattuna:

Sello, Espoo (18,9 M kävijää)

Mall of Tripla, Helsinki (18,4 M)

Kamppi, Helsinki (16,9 M)

Iso Omena, Espoo (14,7 M)

Itis, Helsinki (13,2 M)

Jumbo-Flamingo, Vantaa (10,5 M)

Redi, Helsinki (7,9 M)

Ainoa, Espoo (7,2 M)

Forum, Helsinki (6,9 M)

Kaari, Helsinki (6,8 M)

Yllättävänkin isoja lukuja mielestäni, mikä sinänsä on positiivista ja tosiaan osoittaa sen, että ihmiset ovat liikkeellä ja tiet vievät kauppakeskuksiin. Kolmen kärki ei tässä mielessä ole yllättävä, eli Sello, Mall of Tripla ja Kamppi.

Mitä tapahtuu, kun tarkasteluun otetaan näiden kymmenen kauppakeskuksen myynnit:

Jumbo-Flamingo (450 M euroa)

Iso Omena (377 M)

Sello (366 M)

Kaari (257 M)

Itis (255 M)

Mall of Tripla (254 M)

Ainoa (183 M)

Forum (166,8 M)

Kamppi (159 M)

Redi (115,8 M)

Sijoitukset alkavat muuttua, osin hyvinkin merkittävästi.

Viimeisessä vaiheessa tehdään se mitä Helsingin Sanomat ei tehnyt, eli jaetaan kauppakeskuksen myynti kävijämäärällä, koska se on relevanttia ja tällöin saadaan selville mikä on ostoksen/ostosten hinta keskimäärin per kävijä yhtä käyntikertaa kohti, eli kuinka paljon rahaa yksi kävijä keskimäärin jättää kauppakeskukseen siellä asioidessaan.

Jumbo-Flamingo, 42,9 eur

Kaari, 37,8 eur

Iso Omena, 25,6 eur

Ainoa, 25,4 eur

Forum, 24,2 eur

Sello, 19,4 eur

Itis, 19,3 eur

Redi, 14,7 eur

Mall of Tripla, 13,8 eur

Kamppi, 9,4 eur

Kuten yllä olevasta listasta voidaan kiistatta todeta, kävijöiden keskimääräinen rahankäyttö vaihtelee erittäin suuresti eri kauppakeskusten välillä. Jumbo on ykkönen, siellä kävijää kohden kulutetaan rahaa 43 euroa, Kamppi jäi hännille vain vähän yli 9 euron summalla. Miksi näin? Kaikkiallahan kuitenkin on kutakuinkin samat liikkeet ja ketjut ja samat tavarat tai ruoka-annokset myynnissä samoilla hinnoilla. Oma näkemykseni onkin, että rahankäyttöerot voivat johtua vain kauppakeskuksen sijainnista ja asiakas-/kävijäkunnan koostumuksesta. Asiakas- ja kävijämäärissä mitattuina Kamppi, Tripla ja Sello näyttävät olevan suuressa huudossa, mutta kenen mielestä ja kenen näkökulmasta tämä on se tärkein pointti? Taloudelliselta kantilta katsottuna tilanne ainakaan ei tuntuisi olevan kovinkaan ruusuinen.

Tiettyjen kauppakeskusten asiakas- ja kävijäkunta siis näyttää koostuvan ihmisistä, joilla ei ole varaa käyttää rahaa paljoa tai ollenkaan, jotka eivät halua käyttää rahaa paljoa tai ollenkaan tai joiden kauppakeskuksiin tulemisen syy on jo lähtökohtaisestikin jokin ihan muu kuin ostosten tekeminen ja rahankäyttäminen.

Toisin kuin äkkiä ajateltuna ja intuitiivisesti voisi olettaa, lukujen lahjomattomassa valossa on täysin selvää, että parasta myyntiä kävijää kohden tekee sellainen kauppakeskus, joka ei sijaitse juna- tai metroaseman välittömässä läheisyydessä. Tällaisiin kauppakeskuksiin ei varmaankaan lähdetä hetken mielijohteesta ja niissä asioiminen vaatii useimmiten auton. Näin ollen Jumboon, Kaareen ja Isoon Omenaan lähdetään oikeasti ostoksille, niihin suuntaavat tavalliset perheelliset työssä käyvät veronmaksajat. Niihin ei lähdetä maleksimaan ja kansoittamaan käytäviä kavereiden kanssa, juomaan erikoiskahvia tai ostamaan yhtä Burger Kingin pirtelöä. Kääntäen – juna- tai metroaseman sijaitsemisesta kauppakeskuksen yhteydessä tai vieressä seuraa suurella todennäköisyydellä, että hyvien julkisten kulkuyhteyksien myötä kauppakeskuksesta muodostuu nimenomaan vetovoimainen kokoontumis- ja ajanviettopaikka tai työmatkailijoiden läpikulkupaikka. Eli hälinää, liikennettä, värinää ja väkeä kyllä riittää, mutta lopulta ei sellaisia ostajia, jotka keskimäärin jättäisivät merkittävästi rahaa kauppakeskukseen. Tämä olettamus näyttäisi korreloivan erittäin hyvin esimerkiksi Kampin, Mall of Triplan, Redin ja Sellon sijaintien ja vähäisten myyntien kanssa. Miten tällainen kauppakeskus voi kukoistaa? Onko kyse menestystarinasta, niin kuin Helsingin Sanomien artikkeli positiiviseen sävyyn hehkuttaa?

En malta tässä yhteydessä olla ottamatta esille nuorisoa ja siihen liittyen myös nuorisojengi- ja katujenginäkökulmaa, sillä käsitykseni ja oman kokemukseni mukaan näillä jengeillä täytyy ainakin jollain lailla olla merkityksellinen rooli myös kauppakeskusten kävijäkohtaisiin myynteihin liittyen. On tietenkin itsestään selvää, että julkisen liikenteen kulkuvälineitä käyttävät nuoret, joilla ei vielä ikä riitä ajokorttiin tai rahat omaan autoon, ja niinpä junat ja metrot tuovat nuorisoa kauppakeskuksiin runsain määrin. Nuorisolla tuskin kuitenkaan on, on koskaan ollut tai tulee koskaan olemaan, samalla lailla rahaa käytössään kuin työssä käyvällä aikuisväestöllä. Tietyissä kauppakeskuksissa ei kuitenkaan edes aikuisväestö lukujen perusteella käytä tai halua käyttää rahaa. Voidaan kysyä, käyttäisikö aikuisväestö rahaa jos se kävisi näissä kauppakeskuksissa? Voiko olla peräti niin, että maksukyvyttömän tai -haluttoman nuorison läsnäolossa on jotain, joka karkottaa ison osan maksukykyisistä aikuisista?

Juna-, raitiovaunu- tai metroraiteiden olemassaolo kauppakeskuksen lähellä ei näyttäisi tarkoittavan kauppakeskukselle merkittäviä rahavirtoja, joten mitä raiteet sitten oikeastaan tarjoavat? Mikä niiden rooli on? Kuljettaa ja tuoda ihmismassat kauppakeskuksiin ostamaan ei mitään? Tuoda kauppakeskuksiin runsaasti sellaista nuorisoa, jonka ostovoima ja -halukkuus on minimaalista, mutta jolle kauppakeskus samaan aikaan tarjoaa oivalliset puitteet tehdä juuri sitä minkä takia sinne yhä uudestaan on tarkoituksella hakeuduttukin; puitteet kokoontua ja möykätä käytävillä sankoin joukoin, aiheuttaa pahennusta ja turvattomuutta, käyttäytyä epäasiallisesti, vallata tilaa, pelotella, uhitella, uhkailla – jopa ryöstää ihmisiä.

Kampin kauppakeskuksen myynti on aiemmin kerrottu 9,4 eur/kävijä. Tuon luvun muodostuminen voidaan esittää konkreettisesti vaikka siten, että mikäli joku yksittäinen henkilö ostaa hienon ja arvokkaan takin 200 eurolla, on vastapainoksi 35 muun kävijän pitänyt ostaa ainoastaan 4 euroa maksava latte tai kolmioleipä, jotta ostosten keskiarvoksi tulee 9,4 euroa! ((4 x 35 + 200 x 1)/36 = 9,44.)

Kun tiedämme, että kaikki Kampissa käyvät eivät osta kallista takkia, koska silloinhan myynti per kävijä olisi 200 euroa, eivätkä kaikki varmuudella osta myöskään lattea tai kolmioleipää, sillä muuten myynti per kävijä olisi 4 euroa, voidaan yllä esittämääni kuvitteellista skenaariota kaiketi pitää jollain lailla johdonmukaisena? Ainakin laskentalogiikan pitäisi olla oikein. Samaan lopputulokseen tietysti päästään vaikka niinkin, että yhtä 38 euron ostoksen tekevää henkilöä kohden on kolme muuta, jotka eivät osta mitään. Uskallan väittää, että viimeksi mainittuja on Kampissa (sekä Mall of Triplassa ja Sellossa) paljon. Ja edelleen, että henkilö – todennäköisimmin nuori – joka kokoontuu kaltaistensa kanssa kauppakeskukseen lorvimaan, huutelemaan ohikulkijoille, käyttäytymään Euroopan-omistajan elkein, lääppimään ja ahdistelemaan (suomalaisia) nuoria tyttöjä ja tutkailemaan potentiaalisia omaisuudestaan luopujia, ei ole se henkilö, jolla yleensä on tapana lähteä liikkeelle nimenomaan ostohousut jalassa. Miksi turhaan käyttää merkkivaatteisiin, puhelimeen tai kuulokkeisiin omaa rahaa, kun nämä hyödykkeet voi joukolla ryöstää joltakin toiselta?

Ennen kuin nurkkapöydästä aletaan huudella, että eiköhän nuoriso muodosta kauppakeskusten kokonaiskävijämäärästä kuitenkin suhteellisesti melko pienen prosentuaalisen osuuden, vastaan, että mahdollisesti muodostaa. Varmastikin esim. Mall of Triplan asiakas- ja kävijäkunnasta suurimman osan käsittävät työmatkallaan aamuisin ja iltapäivisin läpikulkevat maksukykyiset veronmaksajat. Läpikulku vaan ei ikävä kyllä tarkoita suurimuotoista bisnestä. Mutta mikä onkaan kävijäprofiili näissä kauppakeskuksissa, kun ilta koittaa…? Silloin väki vaihtuu. Perheelliset pertit ja pirjot sekä matit ja maijat ovat kuskaamassa jälkikasvuaan harrastuksiin, istuvat taloyhtiön kokouksissa tai koulujen vanhempainilloissa tai ovat Jumbossa tai Kaaressa tekemässä loppuviikon ruokaostoksia – eivät he notku Kampissa, Triplassa, Sellossa tai Redissä. Notkujat ovat ihan muunlaista porukkaa. Tätä epäilevät tai tämän kyseenalaistavat menkööt Triplaan, Kamppiin, Selloon tai vaikka Vantaan Myyrmanniin klo 20-21 aikaan arki-iltana katsomaan…

Me suomalaiset olemme perusvireeltämme ja mielenlaadultamme introverttejä. Pohjimmiltamme hyvin pitkälti omissa oloissamme viihtyvää, muille ihmisille tilaa antavaa kansaa. Pyritään elelemään rauhakseen, ei puututa muiden asioihin. Kartetaan ongelmia tai hämmentäviä tilanteita. Hiljaa hyvä tulee. Kun oikein harmittaa, puserretaan käsi tiukkaan nyrkkiin – ja joskus lyödään nyrkillä pöytään, mutta useimmiten kuitenkin työnnetään nyrkki vaivihkaa taskuun vähän katuvaisina. Tämän alustuksen myötä haluan sanoa sen, että tavallinen suomalainen ei kerta kaikkiaan ole tottunut tai osaa varautua siihen, että hän omassa lähiostoskeskuksessaan tai kauppakeskuksessa yhtäkkiä joutuu tilanteeseen, jonka kokee uhkaavaksi tai joka faktisesti on uhkaava. Ei, vaikka tällaista valitettavasti tapahtuu 2020-luvun Suomessa suomalaisten omissa koti- ja asuinkaupungeissa – niiden juna-asemilla ja kauppakeskuksissa. Kokemus on suomalaiselle uusi; hän ei tiedä miten kuuluisi toimia, mikä ylipäätään on oikea tapa toimia, käyttäytyä tai reagoida. Hänelle on uutta, että henkilö tai joukko alkaa huudella perään, tulee haastamaan riitaa ja ehkä jopa käy päälle. Kyllä, arvasitte ja aavistitte oikein; tämä liittyy maahanmuuttajataustaisiin nuoriin.

Joku aina sanoo, että onhan puistonpenkeillä ja ostareiden nurkissa maailman sivu röhnöttänyt ihan supisuomalaisia öriseviä rappioalkoholisteja, mutta en puhu nyt heistä, koska ei näitä densoja ole missään häiriöksi asti näkynyt tämän vuosituhannen puolella – ainakaan siellä missä itse olen liikkunut. Jos heitä kuitenkin jossain on, en ole kuullut, että uhkailisivat tai ryöstelisivät ihmisiä. Ei niin tapahtunut ’80- ja ’90-luvuillakaan. Sen kyllä myönnän, tunnistan (ja tunnustan) ihan avoimesti, että ainahan teini-ikäiset pojat ja tytöt ovat osanneet käyttäytyä jossain määrin huonosti, aiheuttaa pahennusta, ylenkatsomista ja häiriötä. Tämänkin ajanhetken pirtaan sopisivat ostos- tai kauppakeskusten käytävillä ja auloissa pyörivät tavalliset, kiroilevat, kovaääniset, tupakalta haisevat suomalaisteinien porukat. Epäilemättä tämä aiheuttaisi närää, ärtymystä ja ehkä pelkoakin maksavissa vanhemmissa asiakkaissa. Suomalaiselle kun ei pohjimmiltaan ole väliä sillä kuka mölisee, elämöi ja riehuu, koska oletusarvo ja mieluisin vaihtoehto tietenkin olisi, että kukaan ei mölise, elämöi ja riehu. Suomalainen haluaa, että kaupoissa käyminen sujuu leppoisasti. Jos paikassa x alkaa ilmetä häiriöitä ja ongelmia, suomalainen äänestää jaloillaan ja siirtyy paikkaan y, missä ei ole ongelmia. Ajat kuitenkin ovat muuttuneet siltä osin, että suomalaisista nuorista koostuvia porukoita ei liiemmin näy. Väitän, että tavalliset suomalaiset nuoret ovat lakanneet hengailemasta kauppakeskuksissa siitä yksinkertaisesta syystä, että he joutuvat olemaan varpaillaan. He väistyvät ja antavat tilaa, koska ovat joko kantapään kautta oppineet tai tuttujensa kokemusten perusteella tulleet tietoisiksi siitä, että maahanmuuttajanuoret ovat ”uusia päälliköitä”, jotka saattavat hyvinkin viedä merkkivaatteet, kännykät ja lompakot keneltä tahansa. Valta on vaihtunut. Erona aikaisempaan on se, että maahanmuuttajanuoret ovat röyhkeämpiä, päällekäyvempiä, häikäilemättömämpiä ja valmiimpia käyttämään esimerkiksi teräasetta, mistä syistä he ovat ottaneet ja saaneet tilat itselleen. Kauppakeskukset toimivat varmuudella näiden väkivaltaisten jengien värväämis-, kohtaamis- ja oleskelupaikkoina. Ostosparatiiseista on tullut tukikohtia.

Aivan varmaa on, että Kampin tai Mall of Triplan kaltaisia satoja miljoonia euroja maksaneita kauppakeskuksia ei ole alun alkaen suunniteltu tai lähdetty rakentamaan nuorison sateensuojiksi tai olohuoneiksi, vaan kovaa myyntivoittoa tavoitteleviksi ja rahaa tahkoaviksi keskittymiksi. Toteutunut realismi kuitenkin vaikuttaisi olevan juuri päinvastainen.

Ilman muuta myös kauppakeskusten johtajien ja talousosastojen ekonomistien on täytynyt huomata tämä, mutta silti johtajien rooliin kuuluu koettaa puhua asiat parhain päin (tosiseikkojen kertomista tai myöntämistä vältellen). Ajan hengen mukaisesti niin kantaväestöä edustavat, kuin varsinkin maahanmuuttajataustaiset nuoret toivotetaan (rasismin pelossa) avosylin tervetulleiksi, mikä tuntuu paitsi tekopyhältä ja vieraskorealta, myös typerältä, kun samaan aikaan kaikki numerot/luvut ja aiemmat kokemukset Suomesta ja maailmalta indikoivat sitä, että nimenomaan (maahanmuuttajataustaisen) nuorison läsnäolo ja käyttäytyminen näissä tietyissä kauppakeskuksissa synnyttää white flight -ilmiön, eli maksukykyisen työssä käyvän kantaväestön siirtymisen ostoksille sinne, missä ei ole nuorisoa, eikä siis myöskään nuorisosta johtuvia vakavia häiriöitä ja ongelmia.

Renki on astunut tupaan, ja tehnyt itsestään isännän, koska isäntä ei sinisilmäisyydessään osannut ennakoida seurauksia, eikä ymmärtänyt näyttää rengille kaapin paikkaa. Meitä suomalaisia voisi siis aiheellisestikin syyttää naiiviudesta ja tietynlaisesta lammasmaisuudesta? En tiedä. Onko ratkaisu sittenkin se, että laitamme omankädenoikeutta käyttävät vapaaehtoisjoukot partioimaan ja pitämään järjestystä yllä, koska ylikomisario Jari Taponen ei edelleenkään myönnä katujengien olemassaoloa tai ongelmien laajuutta, eikä poliisilla kai muutenkaan ole resursseja – juurihan olemme saaneet lukea voivotteluja siitä, että vallitsevalle tilanteelle ei kukaan voi mitään. Ihan kuin kyse olisi jostain luonnonvoimasta, joka pyyhkii ylitsemme ja jonka edessä Suomenkin nyt vaan on antauduttava… Joka tapauksessa tilanne on järjetön, kantasuomalaisten joutuessa pelkäämään olemista ja liikkumista omissa koti-, synnyin- ja asuinkaupungeissaan!? Itse olen syntynyt Helsingissä ja asunut täällä koko ikäni, kohta 47 vuotta. Olen vuosien saatossa nähnyt Helsingin ja pääkaupunkiseudun muuttuvan erittäin radikaalisti siitä mitä ne joskus olivat, joiltain osin ehkä positiiviseenkin suuntaan, mutta valitettavasti useimmissa asioissa hyvin negatiiviseen suuntaan.

Osuvasti heti HS:n ”Menestystarina ja elinvoima” -artikkelia seuraavana päivänä 23.11., julkaisi Iltalehti vähemmän mairittelevan jutun Espoon Leppävaarassa toimivasta katujengistä, L-City:stä, jonka vaikutus- ja operoimisalueeseen kuuluu pääasiassa juuri kauppakeskus Sellon ympäristö. Koska Sello sijaitsee Leppävaaran juna-aseman yhteydessä, raiteet mahdollistavat jengin lonkeroiden ulottamisen kätevästi laajemmallekin. L-City koostuu hyvin pitkälti maahanmuuttajataustaisista nuorista. Jengin piirteisiin ja toimintatapoihin kuuluvat väkivalta ja alistaminen, mm. se, että heikompi pakotetaan polvilleen nuolemaan maata tai alistajien kenkiä. Silkkaa epäinhimillisyyttä ja nöyryyttämistä siis. Teoilla leuhkitaan ja niillä saadaan uskottavuutta ja arvostusta jengin hierarkiassa. Maahanmuuttajien uhreiksi ja kohteiksi valikoituvat lähes poikkeuksetta kantaväestöä edustavat nuoret, eli tekojen takana on kiistattomasti rasistinen motiivi. Jostain syystä ylikomisario Jari Taponen ei tunnista, siis ei halua tunnistaa näiden katujengien olemassaoloa – saati sitten niiden rasismia. Päinvastoin; puhuessaan katujengeistä, Taponen viljelee sanoja kuten ”järjestäytynyt rikollisuus”, ”jengiliivit” ja ”prosenttimerkit”, eli hän pyrkii näillä assosiaatioilla tietoisesti ja härskisti ohjaamaan fokusta muualle ja luomaan mielikuvaa nk. moottoripyöräjengeistä tai United Brotherhood -tyyppisistä ryhmittymistä. Minulle ei ole auennut miksi ylikomisario Taponen harrastaa tällaista vääränlaista johdattelua, kun kuitenkin valtaosa kansalaisista tietää varsin hyvin missä mennään ja monet ovat myös omin silmin havainneet sen, että puheena oleviin ja heidän tarkoittamiinsa katujengeihin eivät kuulu Harley-Davidsonit tai isokokoiset kaljupäiset keski-ikää lähestyvät suomalaismiehet. Tavallisen kansalaisen elämää koskettaville – ja kansalaista häiritseville ja häntä pelottaville – katujengeille tunnuksenomaista on hiphop-tyylinen vaatetus, gangsta-elämäntavan ihannointi ja imitointi, jengiläisten 15-20 vuoden ikä sekä yhä useamman ei-eurooppalainen etninen tausta.

Kovin mielelläni olisin nähnyt millaisia pointteja Helsingin Sanomat olisi saanut kaivettua esille artikkelissaan ja millaisiin johtopäätöksiin artikkelissa olisi päädytty, mikäli HS olisi tehnyt ym. kaltaisen myynti/kävijä-vertailun. Sellaista ei tehty, ehkä siksi että ei haluttu tehdä tai ei osata nähdä ”nurjaa puolta” ja ongelmia. Ja jos vertailu olisikin tehty, olisiko tuloksia edes sen kummemmin lähdetty pohtimaan tai ruotimaan. Mene ja tiedä. Nyt kuitenkin puhuttiin vain menestystarinasta ja siitä kuinka elinvoiman näivettymisestä ei ole tietoakaan. Yhdestä asiasta kuitenkin olen lähes sataprosenttisen varma; siitä, että Hesarin loppulauselma olisi joka tapauksessa ollut erilainen kuin omani. En ole taloustieteilijä enkä kiveen hakatun totuuden lausuja, vaan aivan tavallinen silmät auki kulkeva kansalainen, eli saatan hyvinkin olla ihan hakoteillä omien analyysieni kanssa. Siitä huolimatta totean, että niin kauan kuin kukaan ei tule esittämään minulle muutakaan vaihtoehtoista asiainkulkua tai syy-seuraus-ketjua, en katso tarpeelliseksi muuttaa omia näkemyksiäni, vaan pidän niitä totuudenmukaisina, valideina ja perusteltuina.

P. S. Oikein hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille! Sorjan poika laittaa huomenna kaksi kynttilää ikkunalle, kuten perinteeseen ja tapoihini on kuulunut. Ollaan ylpeitä suomalaisuudestamme ja pidetään kiinni siitä, että voimme myös tulevaisuudessa elää suomalaisina vapaassa, turvallisessa, vakaassa ja itsenäisessä Suomessa!

 

 

 

 

 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s